Minulle tulee nykyisin melko useasti kysymyksiä jotka liittyvät AtoZin historiaan ja lähinnä siihen että miksi olen päätynyt perustamaan yrityksen jossa ei ole esimiehiä ja kaikki tieto on kaikilla saatavilla. Varsinkin tämän vuoden aikana kysymyksiä AtoZin sekä myös omasta taustastani on tullut paljon ja olen niihin vastaillut moneen kertaan. Ajattelinkin nyt valaista taustaa ihan kaikille joita asia kiinnostaa. Päätin ottaa asian esille kertomalla teille sen tarinan muodossa, kuten kirjaa kirjoittaisin, tosin käyttäen omaa puhekieltäni ja olemalla välittämättä oikeasta kirjoitusasusta tai turhasta välimerkkierotiikasta, olemalla siis ihan oma itseni, kuten meillä AtoZilla jokainen voi olla.
Alkakoon siis tarina:
Koulukiusatusta maatilan pojasta uudenlaisen organisaatiomallin IT-yrittäjäksi
Lukijalle: Kiitos että olet valinnut kirjoitussarjani ensimmäisen osan. Tässä osassa on lyhyesti tarinaa siitä miksi ylipäänsä AtoZ on olemassa ja miksi AtoZ on sen kaltainen kuin se nyt on. Miksi yksinäinen susi perusti AtoZin ja pyrki saamaan siitä itseohjautuvan joukkueen, kun itse on mieluummin tekemässä yksin asioita alusta loppuun, ei osaa delegoida tekemisiä muille eikä johtaa muiden tekemistä. Tämä on myös tarina alle kouluikäisestä alkaen koulukiusatun yksinäisen pojan kasvamisesta merkittävän suomalaisen ohjelmistoyrityksen perustajaksi ja henkilöksi joka onneksi oppi vihdoin palkkaamaan myös oikeanlaisia henkilöitä tiimiinsä. Tästä alkaa myös tarina yhtiöstä, josta kasvaa ajan mittaan yhteiskuntamme mittapuulla vielä jotain hienoa 😊
Olen yrittäjäperheen vesa, maatalosta lähtöisin. Peltotöitä aloittelin -70 luvulla itsenäisesti tekemään vanhalla vuosimallin -59 hytittömällä traktorilla 7 vuotiaasta alkaen äestämällä peltoja. Pellon muokkaustöiden jälkeen oli vuorossa pistokassipuleiden istutus (käsin), perunoiden kylvö ja muiden kasvatettavien juuresten / vihannesten istutus ja kylvö. Noin 10-vuotiaasta lähtien kun voimat alkoivat riittää, vastuulleni tuli kanalan lantojen lapiointi ja tyhjennys sekä kuljetus pellolle viikoittain. Näissä töissä opin ottamaan vastuuta tekemisestäni ja varsinkin sen että kaikki luvatut työt pitää hoitaa loppuun asti ja niin hyvin kuin osaa ja pystyy. Jos isä oli sitä mieltä että työ oli tehty huonosti, piti se tehdä uudelleen kunnes jälki oli riittävän hyvää. Oppimisen ja vastuunottamisen seurauksena minua pyydettiin avuksi myös muille maatiloille syksyisin mm perunan ja porkkanan nostotöihin sekä heinäntekoon. 13 vuotiaasta alkaen olin renkinä naapurin maitotilalla missä hoidin usean vuoden ajan lähes päivittäin poislukien talvet ja aikaiset keväät tuorerehun pellolta tekemisen ja kuljettamisen traktorilla navettaan lehmille. Kun 15 vuotiaana sain traktorin ajokortin ja sain ihan virallisesti ajaa työkoneita, olin Forssan seudulla mm kaivinkoneen kuljettajana ojittamassa soita ja kaivamassa tienpohjia sekä traktorilla mm aurailin talvisin lumia asiakkaiden pihoilta ja teiltä. Itsenäiset ja yksinäiset työt sekä epämiellyttävä pakonomainen läsnäolo koulussa kaupunkilaiskovisten kiusattavana sekä fyysisesti että henkisesti kasvatti minusta ympäristöä tiukasti tarkkailevan, vaikeasti toisiin luottavan ja ihmisten käyttäytymistä ennakoivan erakon, joka ei uskaltanut luottaa kuin itseensä. Oli tehtävä työt kunnolla koska kukaan toinen ei voinut auttaa ja korjata virheitä ja toisaalta pakoreitti oli hyvä katsoa aina valmiiksi, ellei halunnut saada taas kerran turpiinsa koviksilta…
Hypätään tässä eteenpäin vuoteen 1989 jolloin lukion jälkeen menin töihin erään ison muovialan konsernin putkitehtaaseen 3-vuorotöihin tekemään muoviputkia ja kaivoja. Tuolloin törmäsin itselleni aivan uudenlaiseen ympäristöön ja työilmapiiriin jossa oli hyvin vahva vastakkainasettelu työntekijäportaan ja ”johtajien” välillä. Tuolloin myös työnjohtajia kohdeltiin ”isoina johtajina” vaikka selkeästi heillä oli halu pyrkiä olemaan hyviä esimiehiä ja olla lähellä omia alaisiaan. Useiden työntekijöiden käyttäytyminen ja toiminta oli minulle aivan outoa ja kummeksuin suuresti sitä että lähtökohtaisesti työnjohdon antamista tehtävistä nuristiin ja pyrittiin minimoimaan kaikki ”ylimääräinen” työ, minkä joutui tekemään normaalin työvuoronsa aikana. Jos esimerkiksi yövuoroon tulevalle tiimille annettiin tehtäväksi käynnistää uusi putkilinja niin se käynnistettiin ihan varmasti vasta juuri yövuoron ja aamuvuoron vaihtumisen ajankohtana jotta yövuoro ei joutunut tekemään yhtään ylimääräistä vaan aamuvuoro joutui hiomaan käynnistetyn linjaston yksityiskohdat kohdilleen jotta saatiin standardin mukaista putkea aikaiseksi. Itse olisin tuon linjaston käynnistänyt heti vuoron alussa jotta se oltaisiin yön aikana saatu kuosiin ja firmalle myytävää tavaraa mahdollisimman aikaisin mutta tiimin nuorimpana henkilönä minulla ei ollut päätösvaltaa tuota tehdä vaikka minä saatoin olla se joka lopulta tuon linjaston käynnisti. Tuo ”herraviha” ja vahva vastakkainasettelu oli minulle uutta ja outoa ja en viihtynyt tuossa ilmapiirissä, minkä seurauksena päätin -92 vaihtaa alaa ja siirtyä IT-alalle, missä oletin korkeamman koulutustason ja toisenlaisten työtehtävien luovan mukanaan yhteistyölle hedelmällisemmän työilmapiirin ja yhteistyön.
Ensimmäiset vuodet isoissa IT-alan korporaatioissa eivät kuitenkaan antaneet kovin hyvää lopputulemaa odotuksilleni sillä itselleni lievänä yllätyksenä ja pettymyksenäkin samantyylinen toiminta olikin suhteellisen yleistä myös IT-alalla, vaikka ihmisten koulutustaso oli pääosin korkeakoulutasoa. Se ilmeni esim siten että tehtiin kyllä se mitä käskettiin mutta ei ehkä ihan niin hyvin kuin olisi pystytty ja asioihin ei paneuduttu aina niin hyvin että olisi ymmärretty mitä ollaan tekemässä, joten asioita ei oikein sitten osattu kehittää vaan mentiin helposti kopioimalla vanhaa ja kun se suurinpiirtein toimi niin se riitti. Onneksi oli toki myös poikkeuksia mutta osa työntekijöistä odotti jopa esimieheltä ratkaisua omiin tehtäviinsä, eikä ollut liiemmin valmis käyttämään omaa osaamistaan ja kapasiteettiaan ongelmakohtien selvittämiseen. Tuo kuormitti esimiesten lisäksi myös niitä työkavereita, jotka olivat oppineet kantamaan vastuuta omasta tekemisestään ja lisäksi myös tiimin tekemisestä eli kokonaisuudesta.
It-palveluiden kanssa touhutessa omassa yrityksessä Kilosoftilla tuosta koitettiin päästä eroon vuosien mittaan ja pyrittiin aktivoimaan koko henkilöstöä esim erilaisilla kannustimilla ja tapahtumilla. Alettiin esim puhumaan tiimistä ja pyrittiin välttämään ”esimies” ja ”alainen” termejä vaikka organisaatiomalli olikin aiemmin opitun kaltainen ja perinteinen esimiesportaineen. Kuitenkin muutoksen aikaansaaminen siihen että ”fiksut ihmiset toimistolle tullessa jättävät aivonsa narikkaan sateenvarjon kanssa” tuntui olevan erittäin haastavaa ja iso osa tiimin kapasiteetista tuntui jäävän hyödyntämättä kun osa henkilöistä odotti esimiehiltä hyvin tiukkaa ohjausta siihen mitä heidän pitäisi tehdä, ja vieläpä miten. Tuntui siltä että kotioloissaan fiksuja päätöksiä tekevät ihmiset eivät kyenneet töissä hyödyntämään fiksuuttaan. Välillä tuntui jopa että pyöritimme aikuisten ihmisten ”päivähoitopaikkaa”. Miksi? Mikä tuon aiheutti?
Kilosoftin tultua ostetuksi ulkopuoliselle 2014/15 vaihteessa pääsin tarkastelemaan organisaation toimintaa ”ulkokehältä” kun ostajan johto otti liiketoiminnot johtaakseen ja itsestäni tuli ”turhaa läskiä”. Tuosta eteenpäin aloin miettimään millaista hitautta ja jähmeyttä moniportainen hallinto ja esimiestoiminta tuo mukanaan pieneen organisaatioon ja voisiko organisaation toimintaa tehostaa jotenkin esim poistamalla turhia esimiesportaita. Ajatusta kehittäen päädyin miettimään voisiko koko esimiesorganisaation poistaa ja voisiko kohtuullisen pieni yritys toimia jopa tehokkaammin ilman esimiehiä, jolloin koko tiimi tiedostaisi jo alusta alkaen että heillä on aidosti mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja heidän myös pitää se tehdä koska ei ole muita jotka ottaisivat vastuuta asioista. Työsuhteeni päättymisen jälkeen aloin jumpata ajatusta tarkemmin muutaman läheisen kaverin kanssa ja mietimme että miksi ihmeessä pitäisi olla joku kertomassa toiselle henkilölle mitä ja miten hänen pitäisi tehdä, eikös tuo tarve voitaisi poistaa sillä että kaikki tietäisivät miksi asioita pitäisi tehdä ja korkean tason mitä asioita pitäisi tehdä eli käytännössä kaikilla olisi perusosaaminen liiketoiminnan puolelta. Tuosta alkoi kehittyä halu tehdä ”ihmiskokeilu” siitä että voisiko esimiehetön malli toimia yrityksessä Suomessa. Liiketoiminta-alueella ei sinällään ollut tuossa vaiheessa merkitystä, ennemminkin oli kyse siitä että löytyisi ns ”oikea tiimi” tekemään töitä yhdessä. Olin tuohon aikaan Sääksjärven Loiskeen jalkapallojoukkueiden valmennustiimissä valmentajana muutamassa joukkueessa ja onnistuihan tuo ”esimiehetön” toiminta urheilussakin, miksei siis liiketoiminnassa. Kävin lävitse muutaman rakennusalan ja muutaman IT-alan tuotepuolen idean mahdollisten tiimiläisten kanssa mutta lopulta päädyttiin vanhaan tuttuun ja turvalliseen IT-palveluiden toimialaan. Tuo ihan siitä syystä että tuo on itselleni kaikkein tutuinta ja siitä pystyn liiketoimintaa opettamaan muulle tiimille kun taas rakennuspuolen tai IT-tuotepuolen liiketoiminta olisi pitänyt minunkin opetella, jolloin olisi ollut isompi riski ja useampi vaihtoehtoinen tekijä aiheuttamaan epäonnistuminen. Riskinä nähtiin epäonnistumisen tilanteessa menettää yritykseen sijoitetut alkupääomat eli rahat jotka siihen pitäisi henkilökohtaisesti sijoittaa. Houkutus kokeilla uudenlaista toimintamallia oli kuitenkin isompi kuin pelko menettää merkittävä summa rahaa joten päädyttiin perustamaan IT-palvelualan uusi yritys.
Kun Kilosoftin kauppaan sisältyvät rajoitteeni päättyivät olin päättänyt kahden henkilön kanssa että 4.7.2017 perustetaan yritys. Sille piti keksiä nimi. Lauantaina 1.7 heräsin aamulla ja kävelin olohuoneeseen jossa 9v poikani oli katselemassa TV:stä lastenohjelmia, sattui tulemaan lempparinsa Transformers 😊 Istahdin hänen viereensä ja kerroin että minulla on ongelma ja kaipaisin hänen apuaan. Hän kysyi että mikä ongelma on. Kerroin että olen perustamassa yritystä ja sille pitäisi keksiä nimi, enkä millään keksi sellaista. Pojalla meni miettiessä noin puoli sekuntia ja hän vastasi että ”no se on tietysti Millisoft”. Aika looginen ehdotus häneltä, olihan hän elänyt koko elämänsä edellisen firmamme Kilosoftin aikana. No 4.7.2017 sitten perustettiin Millisoft Oy, johon tuli pienosakkaiksi ja hallitukseen kaksi ulkopuolista henkilöä.
Millisoftin ajatus oli olla esimiehetön matalan organisaation yritys jossa ei ole hallinnon henkilöitä muita kuin minä ja konsultit toimivat itsenäisesti asiakashankkeissa ja he saavat ison osan yritykseen tuomastaan rahasta palkkana. Käytännössä entisenlaisen organisaatiomallin hallinnon palkat maksettaisiin konsulteille lisäpalkkana ja konsultit itse myisivät osaamistaan sekä muiden osaamista eteenpäin. Tiimin jäsenet myös päättäisivät kaikista firman asioista ja ensimmäinen tehtävä olisikin miettiä ja päättää palkkamalli ja muut perustoimintaan tarvittavat käytännöt. Jokaisella olisi perusosaaminen firman liiketoimintaan ja kaikki mahdollinen tieto saatavilla, jolloin toiminta olisi perhemäistä ja mahdollisimman avointa. Liiketoiminnan koulutusta varten perustettiin hieman hymy huulessa ”Yrittäjyyden ABC” -niminen perehdytyskoulutus jossa koulutin Millisoftille tuleville henkilöille liiketoiminnan perusteita. Nimi tuli siitä että käytimme tilaisuuksiimme pääosin Lahdesjärven ABC:n toimitiloja ja oli tarkoitus myös avustaa henkilöitä perustamaan omia yrityksiään. Tavoitteeksi asetettiin noin 20-30 hengen kokoluokka ja liikevaihtotasoksi noin 2-3M€ vuotuinen liikevaihto 15% kannattavuudella. Sen isommaksi ei ollut tarvetta kasvaa. Ensimmäinen vuosi oli sen verran kovavauhtista kasvua että tarvittiin kassaan lisää vahvistusta ja tuolloin omaa riskiäni pienentääkseni mukaan astuivat sijoittajina Kimmo Hakkarainen ja Tommi Puonti, joista tuli myöhemmin myös nimensä jo AtoZiksi liiketoimintakaupan yhteydessä (ostettiin AttoZeta Oy:n liiketoiminta) vaihtaneen yrityksen omistajia sekä hallituksen jäseniä. He tulivat myös töihin mukaan ja Kimmo otti ohjelmistopuolen pääarkkitehdin vastuut ja Tommi testauspuolen kehittämisvastuut.
Yrityksen toimintamalli ja tavoitteet ovat tuon jälkeen muuttuneet jo useampaan kertaan mutta yksi asia on edelleen vahvasti toiminnassamme mukana. AtoZin tunnuslause ”ihmisen kokoinen – nyt ja tulevaisuudessa”, pätee edelleen ja toimintamme on hyvin ihmisläheistä, eikä meillä ole pomoja tai ihmisten välisiä vastakkainasetteluja. Ja edelleen toiminnassa näkyy sen pienen koulukiusatun pojan syvimmät ajatukset: jokaisen pitää hoitaa omat hommansa, ketään ei saa kiusata ja jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin itse haluaa olla.
